Siirry sisältöön

Naomi

Wikipediasta
Naomi
Nimipäivä  
– suomenkielinen –
– ruotsinkielinen 4. tammikuuta
– ortodoksinen –
Muunnelmia Noomi
Vastineita eri kielissä –
Nimen alkuperä heprealainen, onnellinen tai japanilainen, suora + kaunis tai itse

Naomi (hepr. ‏נָעֳמִי‎ on heprealaisperäinen naisen etunimi. Nimi merkitsee miellyttävää tai onnellista[1] ja on tullut tunnetuksi Raamatun Ruutin kirjasta, jossa se esiintyy Ruutin anopin nimenä. Suomenkielisessä Raamatussa nimi esiintyy kuitenkin sekä vuoden 1933 että vuoden 1992 käännöksessä muodossa Noomi.[2] Nimi on ollut vanhastaan käytössä juutalaisten keskuudessa, mutta Englannissa se yleistyi uskonpuhdistuksen jälkeen myös kristityillä.[1]

Täysin eri alkuperää olevana nimi Naomi (jap. 直美, 直己) esiintyy myös Japanissa sekä miehen että naisen etunimenä. Se on muodostettu japanin kielen sanoista nao (jap. 直), joka merkitsee suoraa, ja mi (jap. 美), joka merkitsee kaunista tai mi (jap. 己), joka merkitsee itseä.[3]

Suomessa nimi Naomi oli jonkin verran käytössä jo 1900-luvun alkupuolella, mutta on 1980-luvulta lähtien selvästi yleistynyt. Syyskuuhun 2025 mennessä nimen on Suomessa saanut noin 750 naista ja muutama mies. Yli puolet Suomen Naomi-nimisistä on syntynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen.[4] Vuodesta 2020 lähtien Naomin ja myös Noomin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 4. tammikuuta.[5]

Tunnettuja Naomeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Naomi Ackie (s. 1991), brittiläinen näyttelijä
  • Naomi Alderman (s. 1974), brittiläinen kirjailija
  • Naomi van As (s. 1983), alankomaalainen maahockeypelaaja ja olympiavoittaja
  • Naomi Baki (s. 1985), eteläsudanilaissyntyinen kirjailija
  • Naomi Broady (s. 1990), brittiläinen tennispelaaja
  • Naomi Campbell (s. 1970), brittiläinen näyttelijä ja malli
  • Naomi Davenport (s. 1997), yhdysvaltalainen koripalloilija
  • Naomi Ellemers (s. 1963), alankomaalainen sosiaalipsykologi ja professori
  • Naomi Girma (s. 2000), yhdysvaltalainen jalkapalloilija
  • Naomi Kawase (s. 1969), japanilainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja näyttelijä
  • Naomi Klein (s. 1970), kanadalainen toimittaja, kirjailija, professori ja aktivisti
  • Naomi Long (s. 1971), pohjoisirlantilainen poliitikko, Belfastin ent. pormestari
  • Naomi Mataʻafa (s. 1957), samoalainen poliitikko ja ministeri
  • Naomi Mitchison (1897–1999), skotlantilainen kirjailija
  • Naomi Munakata (1955–2020), brasilialainen kuoronjohtaja
  • Naomi Novik (s. 1973), yhdysvaltalainen kirjailija
  • Naomi Oreskes (s. 1958), yhdysvaltalainen tieteenhistorioitsija
  • Naomi Ōsaka (s. 1997), japanilainen tennispelaaja
  • Naomi Replansky (1918–2023), yhdysvaltalainen runoilija ja kirjallisuudenkääntäjä
  • Naomi Ryan (s. 1977), englantilainen näyttelijä
  • Naomi Schiff (s. 1994), belgialais-ruandalainen autourheilija ja televisiojuontaja
  • Naomi Scott (s. 1993), englantilainen näyttelijä ja laulaja
  • Naomi Seibt (s. 2000), saksalainen ympäristöaktivisti, ilmastonmuutoksen kiistäjä
  • Naomi Totka (s. 1995), unkarilainen tennispelaaja
  • Naomi Watts (s. 1968), brittiläis-australialainen näyttelijä ja elokuvatuottaja
  • Naomi Wolf (s. 1962), yhdysvaltalainen kirjailija

Kuvitteellisia Naomeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimen muita merkityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Naomi (1) Behind the Name. Viitattu 4.1.2020.
  2. ↑ ruut. 1:1–22
  3. ↑ Naomi (2) Behind the Name. Viitattu 4.1.2020.
  4. ↑ Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 15.9.2025.
  5. ↑ ”Nya nämn i namnlängdan 2020”, Yliopiston nimipäiväalmanakka 2019, s. 65. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2018. ISSN 1238-6073 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Naomi Wikimedia Commonsissa