Sorkkinen

Sorkkinen ruots. Sorckis
Sorkkinen
Koordinaatit: 61°8.781′N, 22°6.829′E
Valtio	Suomi
Maakunta	Satakunta
Kunta	Eura
Hallinto
– Asutustyyppi	kylä
Postinumero	27510
Ikivanha kylätontti: 61°8′27.2861″N, 22°7′18.2980″E
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Euran kylät vuonna 1928:
1. Kauttua, 2. Vähävahe, 3. Isovahe, 4. Kirkonkylä, 5. Sorkkinen, 6. Lähteenoja, 7. Vaani, 8. Pappila, 9. Turajärvi, 10. Naarjoki, 11. Mestilä.
Huomaa, että sinisellä alueella oleva Vaaniin Neittamo on nykyään kuivatettu pelloksi.

Sorkkinen on kylä Eurassa Satakunnassa noin kilometrin Euran kirkolta pohjoiseen. Se kuuluu Kuurnamäen osalta Euran keskustaajaman alueeseen.

Kylä

Sijainti

Sorkkisten kylä rajautuu etelässä Pappilaan ja Euran kirkonkylän alueisiin. Sorkkisten keskelle jää Vaanin ja Lähteenojan yksinäistalojen kylän alueet, joista jotkin enklaavit pirstovat yhtenäisen kylän alueet. Vaanin alueen luoteispuolella sijaitsee vielä huomattava erillisalue. Sorkkisten pohjoisraja kulkee entisen Kiukaisten kunnan rajaa myöten ja idässä sitä reunustaa Kokemäen kaupungin raja.

Alkuperäinen kylätontti

Sorkkisten kylätontti sijaitsee Eurajoen molemmilla puolilla sen rannan tuntumassa ja se myös seuraa Sorkkistentietä. Osa kylätontista sijaitsee Knuutilantien luoteispuolella. Varhaisin karttatieto Sorkkisista on Olof Mörtin vuonna 1699 valmistunut maakirjakartta. Sen mukaan Sorkkisten kylään kuului kahdeksan maataloa. Kylätontilla on asuttu keskiajalta saakka keskeytyksettä. On kuitenkin viitteitä siitä, että asutus olisi samalla tavalla peräisin rautakauden loppupuolelta kuin muillakin Euran aukean kylillä.

Nykyaika

Sorkkisten kylä sijaitsee saman pääraitin varrella kuin keskiajalla, sillä monet isojaon aikaiset talot jäivät paikoilleensa. Maatalojen rakennukset sijaitsevat useimmiten tien ja Eurajoen välisellä alueella.

Sorkkisten vanhaan miljööseen kuuluvat myös jotkin julkiset rakennukset. Euran entinen osuusmeijeri on vuodelta 1889 ja työväentalo Onnela vuosilta 1905 ja 1912. Onnelan ulkoasua muutettiin vielä 1930-luvulla ja 1960-luvulla. Työväentalo uudistettiin 1990-luvulla entisenlaiseksi. Vanha on myös Eurajoen itäpuolella sijaitseva Lauhianmäen hautausmaa.

Sorkkisten koulu on perustettu 1900-luvun alussa ja siihen rakennettiin laajennus 1920-luvulla. Koulu on ollut toiminnassa tähän päivään asti, mutta sitä uhkaa sulkeminen syksyllä 2016.

Historia

Esihistoriallinen aika

Tässä ei käsitellä kivikauden asutusta, sillä kylän asiat ovat pysyvän asutuksen seurausta. Euran aukealla kiinteä asutus ja maatalous alkoi jo pronssikaudella, mistä on Eurassa monia löytöjä. Monet rikkaatkin euralaiset rautakautiset kalmistot ovat sijainneet talojen yhteydessä. Sorkkisten kylän läheltä ei ole vielä löydetty kalmistoa, ellei se sitten ole Lauhianmäki. Sille ei ole löydetty lähellä sijaitsevaa kylätonttia. Lauhianmäessä on hautauksia ajoitettu välille 0–1000 jaa. Sorkkinen ei ole aivan yhtä vanha kuin sellaisten kylien, jotka hautasivat vainajansa vastaaviin peltosaariin kuin Käräjämäki, Haukimäki, Osmanmäki ja Pappilanmäki. Historioitsijoilla ei ole tarkkaa käsitystä Euran rautakauden pitäjänlaitoksen rakenteesta, joten Sorkkinen on ainakin keskiaikainen kylä, mikä käy selväksi varhaisista kirjallista merkinnöistä.

Keskiaika

Sorkkisten kylän talot maksoivat veroa suomalaisen oikeuden mukaan viljana. Historiankirjoituksen vallitsevan käsityksen mukaan kylä olisi siten syntynyt jo ennen 1300-lukua. Muita Euran pitäjän suomalaisen oikeuden kyliä olivat Kirkonkylä, Kauttua, Vahe, Nuoranne, Soupas ja Vaani, joista Vahe, Nuoranne, Soupas ja Vaani olivat yksinäistaloja. Ne sijaitsivat kaikki Euran aukealla.

Sokkinen on ollut kiinteästi mukana Euran pitäjän kirkollisessa kehityksessä. Kirkko on sijainnut koko ajan vain kilometrin päässä kylätontista. Vanha perimätieto kertoo, että Henrikin saarnalato olisi sijainnut Sorkkisissa ja palanut vuoden 1830 kyläpalossa.

Sorkkinen sijaitsi esimerkiksi Kauttuan ja Kirkonkylän tapaan paikallisen Etelä-Suomesta pohjoiseen vievän valtatien varrella, joten siellä kehitys oli suotuisaa. Euran ja Panelian aukea oli alavaa savipohjaista jokilaaksoa, jossa sijaitsi laajoja soita ja niiden keskellä järviä. Asutus levisi aluksi Eurajoen vartta myöten pohjoiseen, jonne avattiin niittyjä laiduntamiseen tai heinän kasvattamiseksi. Viljelyalaa saatiin kaskeamalla savimaiden soita ja niitä viljeltiin kydöttämällä turvetta. Kun Suomeen saapui 1200-luvulla uusi työväline, härkävetoinen rauta-aura, voitiin savikoiden sitkeää savea alkaa kääntämään viljelyä varten. Euran aukean peltojen raivaamista on harrastettu siitä lähtien lähes nykyaikaan asti.

Kylän pellot jaettiin sarkoihin, josta kukin sarka kuului yhdelle talolle. Saran leveys mitattiin seipäällä, jota kutsuttiin ruotsalaisittain tangoksi. Sorkkinen kuului niihin kyliin, jossa sarkajako oli voimissaan koko keskiajan aina isojakoon 1780-luvulle saakka. Sorkkisilla ei ollut luontaisia kalavesiä Eurajokea lukuun ottamatta. Jos kalavesiä välillä olikin, ne oli hankittu naapurikyliltä esimerkiksi niittyjä lainaamalla. Näin voidaan selittää esimerkiksi Pyhäjärven nuottaporukoihin kuuluminen tai Lammijärven kalastusoikeus. Sorkkisilla ei ollut myöskään luontaista vesimyllyn paikkaa Eurajoessa. Kiukaisissa, Ahmasojassa ja Kauttualla olivat lähimmät luontaiset kosket myllyjä varten. Tiedetään, että ainakin Kauttuan koskissa olisi sorkkislaisilla ollut oikeus jauhaa viljaa.

Ruotsin vallan loppuaika

Aikakausi alkaa Kalmarin unionin hajottua Kustaa Vaasan aikakaudella vuonna 1523 ja loppuu Venäjän voittamaan Suomen sotaan 1809.

Tilojen peltojen pinta-aloja ilmaistiin kylvettävän viljan tynnyrinaloina ja kapanaloina, jotka muutettiin myöhemmin suoraan äyriluvuiksi. Sorkkisissa oli 15 taloa vuonna 1540, joiden kokoa on perinteisesti verrattu viljelymaan suuruudella. Vuonna 1540 maatalot maksoivat veroa seuraavasti: 2 äyriä (2 taloa), 3 äyriä (3 kpl), 4 äyriä (4), 5 äyriä (2) ja 6 äyriä (4). Näin mitattuna Sorkkinen oli Satakunnan suurimpia kyliä, vaikka se jäikin jälkeen Panelian 20 talolle. Seurakunnallisia toimintoja varten Sorkkinen muodosti hallinnollisen ala-alueen eli yökunnan, johon oli vuonna 1548 merkitty 19 maatilaa.

Ruotsi kävi jatkuvasti sotia 1500–1800-luvuilla, joiden välissä oli myös rauhan kausia. Sodat vaativat miehiä, varusteita ja ratsuja, joita saatiin rälssiltä ja maatiloilta. Sotaväenotot aiheuttivat suoraan myös tilojen autioitumisen, jos isäntä lähti sotaan ja talo jäi viljelemättä. Toisinaan naapuritalo otti pellot hoitaakseen ja se nautti silloin myös tilan tuotoista mutta myös veronmaksusta. Näiden autiotilojen lukumäärä saattoi eri kylissä olla huomattava. Sorkkisissa autioituminen vaihteli seuraavasti: vuosina 1560–1579 oli autioina 4 taloa, vuosina 1580–1599 oli 10 taloa, vuosina 1600–1619 oli 17 taloa, 1620–1639 oli 9 taloa, 1634–1653 oli 7 taloa ja 1654–1713 oli 11 taloa autioina.

1600-luvun lopulla tunnettiin nimeltä seuraavat tilat (suluissa veroäyrit) Björni (7:12 äyriä), Järstä (6:12 äyriä), Nahi (6:12), Suni (5:12), Anttila (5), Katila (5), Tasku (5), Lamppu (5), Knuutila (4), Krouvila (3:12), Teikko (3:6) ja Rynkä (3:6 äyriä). Osa tiloista olivat kasvaneet, kun tiloja oli yhdistetty suuremmiksi.

Suuri Pohjan sota kääntyi välillä Ruotsille epäedulliseksi. Kun vuonna 1713 kaupungit Turku, Rauma ja Pori miehitettiin, asettui pian myös Euran pitäjään venäläisiä sotajoukkoja. Näin kävi myös Sorkkisissa, jossa pieni sotaosasto asutti kylän yhtä autiotaloa ja suuremmat osastot Nuorannetta ja Lähteenmäen yksinäistaloja. Venäläiset poistuivat Eurasta vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhan jälkeen.

Isojako tuli lain mukaan käynnistää, jos yksikin kylän isäntä sitä vaati. Kirkonkylässä anomuksen jätti kirkkoherra Juhana Laihiander vuonna 1765. Myös Sorkkisissa suoritettiin isojako Juhana Forseliuksen johdolla vuonna 1776. Sorkkinen oli isojaon aikana Euran pitäjän ylivoimaisesti suurin kylä (14 tuhatta tynnyrinalaa). Jakokuntaan kuuluivat Sorkkisten lisäksi kaksi yksinäiskylää Vaani ja Lähteenoja sekä puolet Pappilasta. Pappilan asema on sikäli erikoinen, että toinen puoli siitä kuului Kirkonkylän jakokuntaan. Isojaossa olivat osallisina maatilat Anttila, Kauppi, Nahi, Bohl, Lillsuni, Storsuni, Knuutila, Rynkä, Katila, Katila (toinen), Tarku, Lamppu, Lamppu (toinen), Krouvila, Juusela, Järstä, Kylä-Björni, Valli-Björni ja Kleemola. Vuonna 1747 sallittiin maatalojen pilkkominen ja siksi joitakin tiloja on kaksi samalla nimellä. Osa näistä tiloista on nykyäänkin samannimiset.

Kun Sorkkisissa oli toimitettu Isojako, nousi esille niin sanottu liikamaa-kysymys. Sitä sai olla 600–1200 tynnyrinalaa manttaalia kohden. Sorkkisissa manttaalia kohden oli liikamaata vain 600 tynnyrinalaa, joten vuonna 1787 antoi kamarikollegio jakokunnan jakaa metsät keskenään ilman erillistä verollepanoa. Kollegio määräsi myös jakokunnalle metsälohkoja Kahalankulmalta ja vain Isosuo ja Vähäsuo jäivät jaon ulkopuolelle.

Isojaon aikoihin Sorkkisiin kuuluvien maatilojen peltojen yhteispinta-ala oli 14 824 tynnyrinalaa. Se oli Euran suurin kylä ja esimerkiksi viereisen Kirkonkylän peltoala oli vain 3 955 tynnyrinalaa. Vaikka Sorkkinen oli Satakunnassa suuri kylä, oli Panelia vielä sitäkin suurempi kylä, jonka peltoala oli yhteensä 21 383 tynnyrinalaa. Peltoalan lisääminen oli koko ajan ajankohtaista. Euran aukean peltoala oli saatu pääasiassa metsää kaskeamalla ja suota kuivattamalla. Joitakin alueen järviä oli myös laskettu niittyjen ja peltojen lisäämiseksi. Kun lähialueet oli raivattu viljelyyn, siirryttiin vaikeampien kohteiden kimppuun. Isosuota alettiin kuivattamaan vuonna 1766, Pienisuota vuonna 1802, Veteläsuota vuonna 1804 ja Vaaniin Neittamoa kuivatettiin vuodesta 1814. Isosuo oli liian vaikea kuivattaa ja se on edelleen suurimmaksi osaksi suota.

Torppia perustettiin 1700-luvulla vain vähän, mutta 1700-luvun lopulla niitä olivat ainakin Heikkilä, Pihala, Seppä, Rantala, Ruohola, Välimaa, Mäkelä, Tuomola, Hakala, Kleemola ja Serenius.

Sorkkisilla ei ollut omalle myllylle sopivaa kohtaa Eurajoessa. Siksi jotkin Sorkkisten talot hankkivat Kauttuan koskessa olevista myllyistä kiviparin omaan käyttöön tai kuuluivat kylän mukana jonkin kiviparin myllylahkoon.

Autonomian ja itsenäisyyden aika

Keväisin ja syksyisin tulviva Eurajoki oli jatkuva haitta Sorkkisille, jonka pellot alkoivat Eurajoen äyräiltä. Pitäjässä oli jo pitkään kiistelty järjestelyistä, joilla nämä haitat olisi poistettu ja kun Kokemäenjoella oli suoritettu edellisinä vuosikymmeninä koskenperkauksia, hakivat myös euralaiset rahallista avustusta omille perkauksilleen. Sitä ei silloin saatu, mutta siitä huolimatta vuonna 1824 alkoivat ensimmäiset vakavat yritykset järjestää perkaushanke. Hyväksytyssä työnjaossa Sorkkisten vastuualueeksi tuli Eurakosken ja Kauttuan väli, joka perattaisiin Euran aukealla asuvien muiden euralaisten kanssa. Työtä tehtiin muutama vuosi, mutta riidat ja käräjät hidastivat hanketta oleellisesti. Vasta 1870-luvulla alettiin uudelleen perkaamaan jokea. Tasaiselta joen osuudelta tuli perata pois kivet ja sitten kaivaa uomaa syvemmäksi. Perkaus saatiin päätökseen vasta 1920-luvun alussa, jolloin se suoritettiin jo koneellisesti. Nykyään joen uoma kulkee syvemmällä ja joki on siten kapeampi kuin mitä se on vanhoissa kartoissa.

Vesimyllyn puute korvattiin 1870-luvulla tuulimyllyllä, johon asennettiin kaksi kiviparia. Tuulimyllyn rakentamista vastustivat Kauttuan kosken muut myllyn omistajat, mutta hanke meni lopulta läpi. Vuonna 1882 myllyjen rakentaminen vapautettiin säännöstelystä koko maassa. Sorkkisten meijeri o/y perustettiin vuonna 1888. Sen toiminta kasvoi ja vuonna 1895 se tuotti 20 000 litraa maitoa. Sorkkisten meijeri sulautettiin vuonna 1904 Euran Osuusmeijeriin.

Kun Porin rata valmistui vuonna 1895, alettiin siihen rakentamaan heti Raumalle johtavaa haaraa. Rauman rata valmistui vuonna 1897 ja se kulki euralaisten pettymykseksi Kiukaisten läpi, joten Kauttuan ruukin, eli vuoden 1908 jälkeen, Kauttuan paperitehtaan avustuksella siihen rakennettiin Kauttualle ja Pyhäjärven rantaan päättyvä yksityinen rata. Sorkkisiin tuli tämän radan myötä pysäkki vuonna 1914.

Sorkkisissa oli 1930-luvulla peltoalaltaan yli 25 hehtaarin suuruisia maatiloja Anttila, Juusela, Karhula, Katila, Krouvila, Mäntysaari, Suonpää, Suosaari, Vallimäki ja Mölsi. Monet talojen päärakennuksista ja jotkin sivurakennuksistakin ovat suhteellisen vanhoja ja niiden ulkoasu on tyyliltään vanha. Tällaisia taloja on Kylä-Anttilan, Juuselan, Karhulan ja Krouvilan rakennusryhmissä. Karhulaan on rakennettu jugendtyylinen renkitupa, huvilamainen päärakennus (vuodelta 1914) ja sen lisäksi raitilta hyvin näkyvä jyrkkäkattoinen viljavarasto. Karhulan lyhennetty kivinavetta on vuodelta 1879.

Euran kunnantalo sijaitsi Sorkkisissa kyläraitilla Kylä-Anttilaa vastapäätä vuoteen 1964 saakka, jolloin uusi talo valmistui Kirkonkylälle. Vuoden 1962 painetussa peruskartassa kunnantalon ympäristössä sijaitsi useita kauppoja kyläraitin molemmilla puolilla ja meijerin rakennukset sijaitsivat hieman ennen Karhulaa. Sorkkisten kansakoulun uusi rakennus on rakennettu Kuurnamäkeen 1920-luvulla.

Lähteet

• Koivisto, Olavi (1962a): Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
• Koivisto, Olavi (1962b): Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
• Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5

Aiheesta muualla

• FaceBook: Kuurnamäen seudun kyläyhdistys