Me emme luovuta

Vuosittain lähes 25 000 toisen asteen suorittanutta nuorta jää vaille hakemaansa korkeakoulupaikkaa.

Miten pettymyksestä pääsee yli, jos ovet jatko-opintoihin eivät avaudu useidenkaan yritysten jälkeen?

Katja Reponen, Otto Auer ja Iina Vanhala tavoittelevat sitkeästi omia unelmiaan ja kertovat nyt, mistä he löytävät siihen resilienssiä.

Katja Reponen, 31

Haaveena elokuvaohjaajan opinnot

Katja Reponen on hakenut Aalto-yliopiston elokuvaohjauslinjalle jo seitsemän kertaa.

Tänä keväänä tie aukeni kuuden parhaan joukkoon, mutta sisään otettiin vain kaksi. Ystävät olivat varmoja, että tällä kertaa Reponen olisi heistä toinen.

Torjunta oli musertava ja ego otti taas uuden osuman. Hän sätti itseään siitä, ettei pystynyt parempaan.

Reponen päätti alunperin hakea kouluun vaikka kymmenen kertaa. Juuri nyt se tuntuu uuvuttavalta, sillä rankoista pääsykokeista palautuminen on kestänyt koko kesän.

Reponen on säännöllisesti yrittänyt kiinnostua muista aloista, mutta turhaan.

– En näe mitään muuta vaihtoehtoa elämässä. Ohjaaminen on siisteintä, mitä voi tehdä. Kertoa tarinoita ja herättää ne eloon.

Reponen tietää, että elokuvaohjaajaksi voi päätyä montaa eri reittiä. Samaan aikaan alan työtilanne huolettaa, ja hän uskoo koulutuksen tuovan lisäbuustia uralleen.

Joku voisi ajatella, että Reponen on jo elokuvaohjaaja.

Hän on opiskellut elokuvantekoa Helsinki Design Schoolissa, suorittanut media-alan perustutkinnon Stadin AO:ssa, ohjannut lukuisia lyhytelokuvia ja yhden kokopitkän.

– Sanoin kumppanilleni, että minun pitää saada muut uskomaan, että olen elokuvaohjaaja. Hänen mukaansa kaikki muut ajattelevat jo niin.

Läheisten tuki on auttanut pääsemään pettymyksistä yli. Kukaan ei ole vielä kysynyt, kannattaisiko hänen tehdä jotain muuta, vaan kannustus on kasvanut vuosi vuodelta.

Reponen toivoo, että ilman koulupaikkaa jääneet nuoret unohtaisivat kiireen tunnun.

– Välivuodet voivat olla tosi kasvattavia ja siistejä kokemuksia. Nyt ymmärrän, etten olisi vielä kaksikymppisenä ollut edes valmis unelmieni kouluun.

Otto Auer, 30

Haaveena oikeustieteellinen

Otto Auerin tie oikeustieteelliseen ei auennut vielä kolmannellakaan yrityksellä. Pettymys kirpaisi hetken.

Auer kuvailee itseään periksiantamattomaksi jääräpääksi – eikä se ole aina palvellut häntä. Teini-iässä Auer tunsi itsensä yksinäiseksi ja erilaiseksi. Kun pettymyksiä tuli, niiden käsittelyyn ei ollut keinoja. Hän kiinnostui päihteistä ja pian ne hallitsivat elämää.

Vasta kahdeksan vuotta myöhemmin, katkaisuhoidon jälkeen, unelmat ja elämänilo alkoivat palata.

Raitistunut Auer opiskeli nuoriso-ohjaajaksi. Ensimmäisellä hakukerralla oikeustieteelliseen hän kävi kalliin valmennuskurssin ja koki valtavaa painetta sisäänpääsystä.

– Lukeminen ahdisti lopulta niin paljon, että se sattui fyysisesti.

Vasta kun hän ei enää pakottanut itseään, opiskelun nautinto palasi.

Auer unelmoi taloudellisesta riippumattomuudesta ja uskoo, että yritysjuridiikan opinnot ovat siinä hyödyksi. Ei niinkään tutkinnon vuoksi – hän haluaa aidosti ymmärtää lakitekstejä ja tietää oikeuksista ja velvollisuuksista.

Positiivinen asenne paistaa Auerin olemuksesta. Hän pyrkii tietoisesti näkemään elämässä mahdollisuuksia, jolloin pettymys menee nopeasti ohi.

Tämän kevään pääsykoetulosten jälkeen Auer päätti pitää taukoa opiskelusta. Jo kahden viikon jälkeen uteliaisuus voitti, ja hän aloitti avoimen yliopiston kurssin.

Auer uskoo, että kurinalainen arki on hänelle välttämätöntä. Siihen kuuluvat salitreenit, terveellinen ruokavalio ja riittävä uni. Tärkeintä ovat terveet sosiaaliset suhteet, joita hän on luonut raittiiden vuosien aikana.

Ensi keväänä on edessä uudet pääsykokeet, joita varten energiavarastojen tulee olla täynnä.

– Joku voi päästä tavoitteeseensa, vaikka juhlii viikonloppuisin ja lukee vain silloin tällöin.

Auer valitsee iltaisin yleensä suoratoistopalveluiden sijaan pääsykoekirjan. Välillä nopeat dopamiinit vievät voiton, ja silloin hän yrittää olla armollinen itselleen.

– Välillä tulee epäonnistumisia ja se tuntuu pahalta, mutta mitään sen kummempaa ei tapahdu.

Iina Vanhala, 21

Haaveena lääkärin ammatti

– Yläkoulussa ajattelin olevani tyhmä ja rikki.

Mikään tieto ei tuntunut tarttuvan päähän, vaikka kaikki tukitoimet olivat käytössä. Kun niitä ei ammattikoulussa enää herunut, koulu jäi kesken.

Siksi tuntui ihmeeltä, että ovet Kuopion lääketieteelliseen avautuivat toisella yrittämällä.

Vanhala uskoi pitkään, että lapsuuden haave lääkärin ammatista on mahdoton toteuttaa. Yläkoulussa päättötodistuksen keskiarvo oli 7,3. Hän päätti suunnata lähihoitajaopintoihin, sillä ajatteli sen olevan helpompi tie kohti unelmaa.

Vanhala rakasti luonnontieteitä ja koitti useaan otteeseen opiskella omatoimisesti.

– Välillä sisuunnuin ja yritin kovempaa, mutta aina lensin pää edellä pusikkoon. Ei ihme, että ahdisti ja masensi.

Psykoterapeutti alkoi epäillä Vanhalalla adhd:ta, ja hän sai lopulta diagnoosin vuonna 2022. Lääkityksen myötä Vanhala jaksoi keskittyä ja tieto tuntui tarttuvan paremmin. Hän opetteli uudelleen oppimaan.

Vanhala hakeutui aikuislukioon ja päätti suorittaa lähihoitajaopinnot loppuun. Keväällä 2025 hän haki ensimmäisen kerran opiskelemaan lääketiedettä ja jäi kauaksi pisterajasta.

Tänä vuonna Vanhala kokeili toisenlaista taktiikkaa valmistautuessaan pääsykokeisiin. Hän päätti, ettei kouluun hakeminen olisi enää koko elämä ja identiteetti.

Aiemmin hän luki mahdollisimman paljon, stressasi ja väsyi. Nyt hän päätti keskittyä omiin haastekohtiinsa. Ulkoa opettelun sijaan hän halusi ymmärtää tehtävien ratkaisut syvällisellä tasolla.

Vanhala opetteli myös nukkumaan paremmin. Kun oli opiskeluvapaa päivä, hän piti huolen siitä ettei edes ajatellut asiaa vaan neuloi, kävi salilla tai vietti aikaa läheistensä kanssa.

– Tunnen itseni ja tiedän, ettei keskittyminen riitä opiskeluun kuutta tuntia päivässä. Toki se on kaikilla yksilöllistä.

Vanhala aloittaa opinnot syksyllä 2026. Moni hakee lääketieteelliseen useita kertoja, ennen kuin ovet avautuvat.

Vanhala antaa neuvon heille, jotka ovat joutuneet tänä keväänä pettymään.

– Unohda ajatus, että olet myöhässä. Mitä se edes tarkoittaa? Moni vaihtaa alaa vielä paljon myöhemmin elämässä. Kaikilla on oma aikataulu, eivätkä välivuodet mene hukkaan.